Kognitiotiede ja sen väki, konnarit, ovat muuttamassa osaksi Humanistisen tiedekunnan “Linguistic Diversity in the Digital Age” –koulutusohjelmaa. Kyseinen ohjelma kuuluu niin kutsuttuun digihumanismin tutkimusperinteeseen. Tämä kirjoitus on suunnattu sekä muille konnareille että tuleville digihumanistikollegoillemme. Keitä me olemme, ja mitä me teemme?

Kognitiotieteen yksikkö on pieni mutta tuottava ja aidosti poikkitieteellinen tutkimusjoukkue. Viimeisen viiden vuoden aikana kognitiotieteessä on tutkittu esimerkiksi ihmisen muistitoimintoja, äänten prosessointia, emootioita ja päätöksentekoa pokeripelissä, havaitsemista ja eksperttiyttä auton ajamisessa, robotiikan moraalipsykologiaa, komputaation filosofiaa, biolingvistiikkaa, kieliteknologiaa, ja eläinten kognitiota yleisesti. Kaikista edellämainituista aihepiireistä on myös julkaistu useita laadukkaita vertaisarvioituja artikkeleita.

Menetelminä on hyödynnetty esimerkiksi laadullisia haastatteluaineistoja, Internet-pohjaisia mutta kuitenkin puhtaasti kokeellisia kyselylomakeaineistoja, silmänliikekameroin instrumentoituja autoja, ja EEG-, ja MEG-mittauksia — tai ihan puhdasta teoriaa ja filosofista analyysiä.

Mitään ylläolevasta tutkimuksesta ei tehdä tyhjiössä. Kaikki tutkijat ja tutkimusavustajat puhuvat keskenään, vaihtavat päivittäin ajatuksia, kritisoivat toistensa koeasetelmia, teoriaa ja väitteitä, piirtävät (hauskoja mutta todella järkeviä) käppyröitä valkotaululle, ja juovat yhdessä paljon espressoa — ja kuohuviiniä aina(kin) silloin, jos artikkeleita hyväksytään julkaistavaksi. Kaikki ymmärtävät toistensa tutkimusaiheet riittävän hyvin tarjotakseen niihin hyödyllisiä ja tarpeellisia kehitysehdotuksia. Konnariopiskelijat ovat niin ikään kiinnostuneita useista, tai vain yhdestä yllä olevista aihepiireistä. Tästä vaihtelusta huolimatta heitä yhdistää rehellinen kiinnostus ilmiöiden ymmärtämiseen ja selittämiseen eli tieteeseen. Konnariopiskelijat ovat tiedeorientoituneita ja lähestyvät ongelmia — olivat ne sitten neurotieteellisiä tai filosofisia, tai jotain siltä väliltä — vilpittömän uteliaasti. On myös iloni ja etuoikeuteni saada välillä viettää heidän kanssaan iltoja oluen (tai muun) äärellä, jolloin keskustelut liittyvät usein tieteeseen, tai niissä on vähintään hyvälaatuinen tieteellinen kriittinen ote. Näistä tyypeistä tulee alojensa eksperttejä sanan oikeassa merkityksessä. Kognitiotiedettä, sen henkilökuntaa ja opiskelijoita on helppo kehua vuolaasti, sydämellisesti ja rehellisesti. Mitä me voimme tarjota digihumanismille?

Digitaalisella humanismilla on ainakin kaksi tutkimuskärkeä: ensimmäinen kärki kehittää ja hyödyntää laskennallisia menetelmiä humanistisessa tutkimuksessa, esimerkiksi lingvistisessä analyysissä. Toinen kärki puolestaan arvioi, miten ihmiset itse suhtautuvat ja kokevat jatkuvasti digitoituvan maailman.

Konnarit pystyvät teroittamaan molempia kärkiä. Ohjelmointitaidostamme on ilmeinen hyöty esimerkiksi lingvististen tekstinlouhinta-algoritmien kehittämisessä — varsinkin, koska konnariohjelmoijat ovat tyypillisesti hyvin perillä kielitieteestä ja biolingvistiikasta. Jos ohjelmoijalla on lisäksi kokemusta laadullisesta tutkimuksesta, kuten monella konnarilla on, poikkitieteellinen yhteistyö lingvistien ja tietojenkäsittelytieteilijöiden kanssa on saumattomampaa — konnari puhuu molempien kanssa samaa kieltä. Kysymys siitä, mitä ihmiselle tai “ihmisyydelle” käy jatkuvasti digitoituvassa maailmassa on laaja ja vaatii sekä sosiaali- ja moraalipsykologista että filosofista ymmärrystä ihmisen käyttäytymisestä. Kognitiotieteessä tutkitaan jo robotiikan moraalipsykologiaa; eli sitä, minkälaisia moraalisia päätöksiä ihmiset haluaisivat keinoälyjen tekevän erilaisissa tilanteissa. Tämä tutkimuskysymys on digihumanismin ytimessä, mutta toistaiseksi konnarit ovat Suomessa ainoat, jotka sitä tutkivat.

Kogniotiotiede valmistaa myös käytettävyyden psykologian asiantuntijoita. Käytettävyystutkija arvioi, minkälaisessa digitaalisessa ympäristössä toimintamme on saumatonta ja nautinnollista, ja minkälaisessa se on vaivalloista ja ahdistavaa. Kognitiotieteen mukanaan tuoma käytettävyysasiantuntemus voi avata digihumanismille “keinoälyn ergonomian” tutkimuslinjan.

Mitä siis voimme tarjota digihumanismille? Pätevän ja aidosti poikkitieteellisen joukon tutkijoita, jotka ovat hyvin perillä humanistisesta tutkimusperinteestä ja osaavat soveltaa siihen laskennallisia menetelmiä (ja myös kehittää näitä menetelmiä); uusia avauksia digihumanistiseen tutkimukseen; äärimmäisen motivoituneen ja intohimoisen opiskelijajoukon; ja ainakin yhden espressokoneen.

Konnaritutkijat ja -opiskelijat muodostavat hyvin rasvatun Pienen pyörän. Pienet pyörät eivät tarvitse yhtä paljon rakennetta tukevia pinnoja kuin Isot pyörät ollakseen yhtä vankkoja. Jos pyörässä on vähemmän pinnoja, siihen kohdistuu vähemmän ilmanvastusta, ja se pyörii nopeammin.